Aineistopankki | Vesien tila ja kunnostus | Tietokortti | Suomi

Ruoppaus kunnostusmenetelmänä

Ruoppauksella tarkoitetaan maa-aineksen ja lietteen koneellista poistamista vesialueen pohjasta. Ruoppaus on voimakas toimenpide, joka voi aiheuttaa haittaa sekä vesien käytölle että vesiluonnolle. Ruoppauksesta on tehtävä etukäteen ilmoitus ELY-keskukselle.

Jos ranta on niin matala, että sen virkistyskäyttö on hankalaa, yksi kunnostuskeino voi olla ruoppaaminen. Ruoppaus tulee aina suunnitella ja toteuttaa huolellisesti, jotta mahdollisista ympäristöhaitoilta ja naapuririidoilta vältytään. Matalat rannat ja niihin usein liittyvät tulva-alueet ovat monimuotoisia elinympäristöjä, joiden lajisto voi kärsiä ruoppauksista tai kadota niiden takia kokonaan. Veden samenemisen ja muiden ruoppauksesta koituvien haittojen vähentämiseksi ruoppaustyö tulisi ajoittaa virkistyskäyttökauden ulkopuolelle (pääsääntöisesti 1.9.–30.4 väliselle ajalle). Pieniin ruoppauksiin syksy tai varhainen kevät sopivat hyvin, koska silloin järvien vedenpinta on yleensä alhaalla ja työ on helpompaa.

Pienimmästäkin ruoppauksesta on aina tehtävä ilmoitus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ja vesialueen omistajalle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloitusajankohtaa. Ilmoituksen saatuaan ELY-keskus arvioi tapauskohtaisesti, pitääkö ruoppaukseen hakea lupa. Lupa vaaditaan, jos toimenpiteistä voi aiheutua haittaa esimerkiksi luonnolle ja kalakannoille. Vesistöihin vaikuttava hanke on toteutettava niin, että haitat ovat mahdollisimman vähäiset.